Aloita uusi aihe
N

Nita Arifi

Visma

*Korjattu* Visma Signin palvelussa havaittu hitautta maaliskuun aikana kutsujen luonnissa, lähettämisessä ja allekirjoittamisessa

15-03-2024 3:36 pm Tekijä Nita Arifi

Olemme julkaisseet uuden ajankohtaisen tiedotteen tilanteesta, ja löydät sen täältä.

Visma Signissa on ilmennyt hitautta kutsujen luonnissa, sähköpostikutsujen lähettämisessä ja allekirjoittamisessa maaliskuun toisesta viikosta lähtien. Joissain tapauksissa sähköpostikutsujen lähtemiseen on saattanut kulua jopa monta tuntia. Ethän yritä lähettää kutsua uudelleen.

Joissain yksittäistapauksissa itse kutsun luonti voi epäonnistua kokonaan, jolloin kutsun luonti ei anna virhettä vaan heittää takaisin kutsun luomisnäkymään. Tällöin kutsua ei löydy myöskään arkistosta. Näissä tapauksissa kutsun luomista kannattaa kokeilla hieman myöhemmin uudelleen.

Allekirjoitusten osalta läpimenossa voi myös kestää huomattavasti normaalia pidempään ja sivu jäädä lataamaan. Hitaudesta huolimatta allekirjoitukset menevät onnistuneesti lopulta läpi. Mikäli allekirjoitus kuitenkin epäonnistuu ja saat allekirjoittaessasi virheviestin, suosittelemme kokeilemaan allekirjoittamista hieman myöhemmin uudelleen.


Kehitystiimimme mukaan häiriöt palvelussamme johtuvat poikkeuksellisen suurista samanaikaisista tapahtumamääristä ja kutsujen suuresta koosta. Päivitämme tätä tiedotetta, kun saamme lisätietoja tai kun häiriötilanne on ratkaistu.


Pahoittelemme tilanteesta aiheutuvaa haittaa!


Ystävällisin terveisin,

Visma Signin Asiakastuen Tiimi

----------


Päivitys 16.4. kello 16:40- Visma Signissa on eilisen ja tämän päivän aikana havaittu enemmän hitautta kutsujen lähetyksessä ja allekirjoittamisessa. Myös verkkolomakkeessa on havaittu häiriöitä, jotka näkyvät lomakkeen avaus- ja allekirjoitusongelmina. Valtaosa kutsuista ja allekirjoituksista menee kuitenkin läpi onnistuneesti. Aikaisemmat korjaukset jatkuvat suunnitellusti ja selvitämme tilannetta korkeimmalla prioriteetilla.

Päivitys 16.4. kello 11:00- Visma Signissa on eilisen ja tämän päivän aikana havaittu enemmän hitautta kutsujen lähetyksessä ja allekirjoittamisessa. Myös verkkolomakkeessa on havaittu häiriöitä. Kuitenkin valtaosa kutsuista ja allekirjoituksista menee läpi onnistuneesti. Aikaisemmat korjaukset jatkuvat suunnitellusti ja selvitämme tilannetta korkeimmalla prioriteetilla.

Päivitämme tätä tiedotetta uudestaan seuraavan kerran iltapäivällä.


Päivitys 12.4. kello 13:15- Tilanne on tällä hetkellä sama kuin aikaisemmin ja palvelun korjaukset etenevät puolellamme suunnitellusti. Vikatilanteiden määrä on vähentynyt huomattavasti, mutta osalla käyttäjistä voi esiintyä hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoittamisessa.


Päivitys 11.4. kello 15:40- Tilanne on tällä hetkellä sama kuin aikaisemmin ja palvelun korjaukset etenevät puolellamme suunnitellusti. Vikatilanteiden määrä on vähentynyt huomattavasti, mutta osalla käyttäjistä voi esiintyä hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoittamisessa.


Päivitys 11.4. kello 10:30- Tilanne on tällä hetkellä sama kuin aikaisemmin ja palvelun korjaukset etenevät puolellamme suunnitellusti. Vikatilanteiden määrä on vähentynyt huomattavasti, mutta osalla käyttäjistä voi esiintyä hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoittamisessa.


Päivitys 10.4. klo 15:30- Tilanne on tällä hetkellä sama kuin aikaisemmin ja palvelun korjaukset etenevät puolellamme suunnitellusti. Vikatilanteiden määrä on vähentynyt huomattavasti, mutta osalla käyttäjistä voi esiintyä hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoittamisessa.


Päivitys 10.4. klo 10:14- Tilanne on tällä hetkellä sama kuin aikaisemmin ja palvelun korjaukset etenevät puolellamme suunnitellusti. Vikatilanteiden määrä on vähentynyt huomattavasti, mutta osalla käyttäjistä voi esiintyä hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoittamisessa.


Päivitys 9.4. klo 15:44- Tilanne on tällä hetkellä sama kuin aikaisemmin ja palvelun korjaukset etenevät puolellamme suunnitellusti. Vikatilanteiden määrä on vähentynyt huomattavasti, mutta osalla käyttäjistä voi esiintyä hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoittamisessa.


Päivitys 9.4. klo 10:05- Tilanne on tällä hetkellä sama kuin aikaisemmin ja palvelun korjaukset etenevät puolellamme suunnitellusti. Vikatilanteiden määrä on vähentynyt huomattavasti, mutta osalla käyttäjistä voi esiintyä hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoittamisessa.


Päivitys 8.4. klo 15:55- Tilanne on sama kuin aiemmin. Vikatilanteet ovat vähentyneet merkittävästi, mutta palvelussa esiintyy osalla käyttäjistä edelleen hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoituksessa. Palvelun korjaukset etenevät suunnitellusti.


Päivitys 8.4. klo 10:15- Tilanne on sama kuin aiemmin. Vikatilanteet ovat vähentyneet merkittävästi, mutta palvelussa esiintyy osalla käyttäjistä edelleen hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoituksessa. Palvelun korjaukset etenevät suunnitellusti.


Päivitys 5.4. klo 15:20- Tilanne on sama kuin aiemmin. Vikatilanteet ovat vähentyneet merkittävästi, mutta palvelussa esiintyy osalla käyttäjistä edelleen hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoituksessa. Palvelun korjaukset etenevät suunnitellusti.

Päivitys 5.4. klo 11:00- Vikatilanteet ovat vähentyneet merkittävästi, mutta palvelussa esiintyy osalla käyttäjistä edelleen hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoituksessa. Palvelun korjaukset etenevät suunnitellusti.

Päivitys 4.4. klo 16:40- Palvelussa esiintyy osalla käyttäjistä edelleen hitautta ja häiriöitä kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoituksessa. Palvelun korjaukset etenevät suunnitellusti. Ensi viikon aikana tullaan tekemään muutoksia dokumenttien käsittelyprosessiin, joiden odotetaan parantavan palvelun toimintakykyä. Korjauksien odotetaan vaikuttavan myönteisesti myös kutsujen luomisessa esiintyviin ongelmiin.


Päivitys 2.4. klo 14:50- Palvelussa esiintyy edelleen hitautta kutsujen luonnissa, lähetyksessä ja allekirjoituksessa. Tuotekehityksemme jatkaa pilvialustan vaiheittaista käyttöönottoa, mikä tulee mahdollistamaan entistä suuremmat yhtäaikaiset käyttäjämäärät ja paremman suorituskyvyn.

Päivitys 28.3. klo 15:20- Toistaiseksi tehdyillä muutoksilla on ollut myönteinen vaikutus järjestelmän suorituskykyyn, mutta palvelun käytössä saattaa yhä esiintyä hitautta. Jatkamme suorituskyvyn kasvattamista ja palvelun tehostettua valvontaa.

Jatkossa tuotteen kykyä palvella yhtäaikaisia käyttäjiä tullaan kasvattamaan huomattavasti nykyisestä. Tekninen ratkaisu nojaa entistä suurempaan pilvialustojen hyödyntämiseen, mikä mahdollistaa joustavan ja automaattisen skaalautumisen käyttäjämäärien mukaan.

Päivitys 27.3. klo 17:30- Toistaiseksi tehdyillä muutoksilla on ollut myönteinen vaikutus järjestelmän suorituskykyyn, mutta poikkeuksellisen suurista tapahtumamääristä johtuen palvelun käytössä saattaa yhä esiintyä hitautta. Eilen illalla ja yöllä tehdyissä korjauksissa järjestelmän jononkäsittelyyn sekä muistiallokaatioon tehtiin muutoksia, jotka ovat vähentäneet asiakkaillemme näkyvää viivettä dokumentin ja allekirjoituskutsujen lähettämisessä. Tänään iltapäivällä on toteutettu myös API-rajapinnan kuormanhallintaan liittyvä muutos, jolla järjestelmän kokonaiskuormitusta on pyritty porrastamaan. Jatkamme suorituskyvyn kasvattamista ja palvelun tehostettua valvontaa.

Päivitys 27.3. klo 15:00- Tämänhetkinen hitausongelma vaikuttaa myös Visma Sign Formsin käyttöön, sillä allekirjoittaminen tapahtuu saman allekirjoitusprosessin kautta kuin Visma Signin asiakirjojen allekirjoittaminen.


Päivitys 26.3. klo 17:30- Palvelussa on edelleen häiriöitä kutsuissa sekä allekirjoituksissa. Tulevan yön 26.3. klo 21-00 huoltokatkon ja huomisen päivän 27.3. aikana tullaan tekemään seuraavat korjaukset joiden odotetaan kasvattavan palvelun suorituskykyä:

- Allekirjoitusjonojen määrää lisätään tämänpäiväisen huoltokatkon aikana
- Dokumentinkäsittelyn ja allekirjoitustapahtuman muistiallokaatiota lisätään
- Järjestelmän kokonaiskuormaa porrastetaan siirtämällä osa API-liikenteestä ilta- ja yöaikaan


Päivitys 25.3 klo 09:00- Hitautta ilmennyt palvelussamme uudelleen maanantai aamusta lähtien. Hitaus vaikuttaa sekä kutsujen luontiin, että allekirjoittamiseen. Tuotekehityksemme korjaa asiaa parhaillaan korkealla prioriteetilla.


Päivitys 25.3 klo 9:00- Haasteet palvelussa kutsujen luontia, lähettämistä sekä allekirjoittamista koskien on saatu korjattua perjantaina 22.3. iltapäivällä n. kello 17 aikaan. ja palvelu toimii jälleen normaalisti. Pahoittelemme suuresti tästä aiheutunutta haittaa, ja kiitämme kärsivällisyydestänne!


Päivitys 22.3 klo 15:15- Haasteita on ilmennyt palvelussa edelleen myös kutsujen luonnin osalta, allekirjoittamisessa on myös havaittu hitautta. Tuotekehityksemme korjaa asiaa parhaillaan. 


Päivitys 20.3.- Kehitystiimimme ilmoitti tehneensä korjauksia hitausongelmiin liittyen ja palvelun pitäisi toimia nyt normaaliin tapaan. Kaikki sähköpostikutsut lähetetään nyt käyttäen osoitetta visma.sign@visma.com lähettäjänä, ei kutsujan sähköpostiosoitetta. Tämä saattaa aiheuttaa sen, että jotkut kutsut jäävät roskapostisuodattimiin. Tutkimme ongelmaa parhaillaan.



IN ENGLISH


Starting from the second week of March, Visma Sign has experienced slowness in creating, sending and signing invitations. In some cases, sending email invites may take several hours. Please don't try to send invitations multiple times.

In some individual cases invitation creation might fail entirely, and in these cases the invitation creation doesn't give any type of error but returns you back to the invitation creation view. When invitation creation fails the invitation can't be found from the archive. In these specific cases we recommend you to try creating the invitation again later.

Signatures may also take noticeably longer to go through and the page seem to keep loading. However regardless of the slowness, in majority of the cases signatures go through eventually successfully. If the signing does fail and you get an error message, we recommend you to try signing again a little later.


According to our development team, the disturbances in the service are caused by high volume of simultaneous events and the big size of invitations. Our development team is fixing the issue with high priority. We will update this announcement as we receive more information or when the problem is resolved.


We apologize for any inconvenience this may cause!


Best regards,

Visma Sign Customer Support Team


----------

Update 16.4. at 4:40pm- Visma Sign has been experiencing more slowness during yesterday and today. There has also been some disturbances in the webform, which may cause issues in opening up and signing forms. The majority of invitations and signatures are still being processed successfully. We will continue to implement the previous fixes as planned, and investigate the situation on our side with the highest priority.

Update 16.4. at 11:00am- Visma Sign has been experiencing more slowness during yesterday and today and there has also been some disturbances in the webform. The majority of invitations and signatures are still being processed successfully. We will continue to implement the previous fixes as planned, and investigate the situation on our side with the highest priority.


We will update this article again later today. 


Update 12.4. at 1:15pm- The situation is the same as previously and fixes in the service are progressing as planned. We are working hard to get everything back to normal as soon as possible. Disturbances and errors have decreased significantly, but some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing.


Update 11.4. at 3:40pm- The situation is the same as previously and fixes in the service are progressing as planned. We are working hard to get everything back to normal as soon as possible. Disturbances and errors have decreased significantly, but some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing.


Update 11.4. at 10:30 am- The situation is the same as previously and fixes in the service are progressing as planned. We are working hard to get everything back to normal as soon as possible. Disturbances and errors have decreased significantly, but some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing.


Update 10.4. at 3:30pm- The situation is the same as previously and fixes in the service are progressing as planned. We are working hard to get everything back to normal as soon as possible. Disturbances and errors have decreased significantly, but some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing.


Update 10.4. at 10:14am- The situation is the same as previously and fixes in the service are progressing as planned. We are working hard to get everything back to normal as soon as possible. Disturbances and errors have decreased significantly, but some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing.


Update 9.4. at 3.44pm- The situation is the same as previously and fixes in the service are progressing as planned. We are working hard to get everything back to normal as soon as possible. Disturbances and errors have decreased significantly, but some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing.  


Update 9.4. at 10:05am- The situation is the same as previously and fixes in the service are progressing as planned. We are working hard to get everything back to normal as soon as possible. Disturbances and errors have decreased significantly, but some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing.  


Update 8.4. at 3:55 pm- The situation is the same as previously. Disturbances and errors have decreased significantly, but some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing. Fixes in the service are progressing as planned.


Update 8.4. at 10:15 am- The situation is the same as previously. Disturbances and errors have decreased significantly, but some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing. Fixes in the service are progressing as planned.


Update 5.4. at 3:20pm- The situation is the same as previously. Disturbances and errors have decreased significantly, but some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing. Fixes in the service are progressing as planned.

Update 5.4. at 11:00am- Disturbances and errors have decreased significantly, but some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing. Fixes in the service are progressing as planned.


Update 4.4. at 4.40pm- Some users may still face slowness and errors in the service in invitation creating, sending and signing. Fixes in the service are progressing as planned. During the next week changes will be done to the document handling process, which are expected to improve the service performance. Fixes are also expected to have a positive impact on the current issues in invitation creation.

Update 2.4. at 2.50pm- There is still slowness in the service in invitation creating, sending and signing. Our product development continues the cloud platform utilization in stages. This will enable even bigger simultaneous user amounts and better service performance.

Update 28.3. at 3.20pm- So far the made fixes have had a positive impact on the service performance. However there may still be slowness in the service use. We will continue to improve and actively monitor the service performance.

In the future the service’s capability to serve simultaneous users will be increased significantly from now. The technical implementation leans on even more extensive utilization of cloud platforms. This will enable flexible and automatic scalability of the service based on the user amounts.

Update 27.3. at 5.30pm- So far the made fixes have had a positive impact on the service performance. However due to large transaction volumes there may still be slowness in the service use. During the last night's and today's fixes changes were made to the signing queues and memory allocation, which have decreased the slowness visible in invitation creation, sending and signing. This afternoon a fix to the API-trafic's load distribution was also made, which aims to distribute the service load better. We will continue to improve and actively monitor the service performance.

Update 27.3. at 3.00pm- The current slowness also impacts the use of Visma Sign Forms, as it utilizes the same signing process as the rest of Visma Sign.

Update 26.3. at 5.30pm- There are still disturbances in the service that impact invitations and signing. Following fixes that are expected to improve service's performance will be done during tonight's service maintenance break at 9pm-00am and on Wednesday 27.3.: 


- Amount of the signature queues is increased during today's service maintenance break
- The memory allocation of document handling and signature events is increased
- Service load is distributed by moving some of the API-trafic to evening- and night-time 


Update 25.3. at 9.00am- Slowness has reoccurred in our service since Monday morning. The slowness affects both invitation creation and signing. Our product development team is currently addressing this with high priority.

Update 25.3 at 9.00am- The problems with the service regarding the invitation creation, sending and signing of invitations have been resolved and the service is working normally again. We apologise for any inconvenience this may have caused, and we thank you for your patience!

Update 22.3 at 3.15pm- There are still problems with the service, including the creation of invitations, and slowness in signing has also been observed. Our product development is working to fix this.


Update 20.3.- Our development team has reported making fixes related to the slowness issues, and the service should now be operating normally. All email invitations are now being sent using the address visma.sign@visma.com as the sender, rather than the inviter's email address. This may result in some invitations being caught by spam filters. We are still investigating this issue.



S

Sanni Räty

Visma

16-04-2024 3:40 pm tekijä Sanni Räty

@Leena Utriainen


Hei Leena! Kiitos palautteestasi ja pahoittelut vielä tilanteen teille aiheuttamasta haitasta. Eilisen ja tämän päivän aikana palvelussa on huomattu enemmän hitautta ja häiriöt ovat koskettaneet myös verkkolomakkeita. Tämä on näkynyt verkkolomakkeiden allekirjoituksessa ja avautumisessa. 


Lomakkeen häiriöt ovat myöskin selvityksessä puolellamme ja päivitämme niiden osalta tilannepäivitystä tähän samaan artikkeliin. Korjaus prioriteetti verkkolomakkeiden osalta on myöskin korkea.

S

Sanni Räty

Visma

16-04-2024 3:31 pm tekijä Sanni Räty

@Pekka Pursiainen


Hei Pekka! Ymmärrän tilanteen teille aiheuttamat vaikutukset ja haitan. Aikaisempien korjausten jälkeen palvelu on toiminut viime viikkoina vakaammin, joka on näkynyt merkittävänä vikatilanteiden määrän vähenemisenä. Korjaukset ovat jatkuneet puolellamme myös suunnitellusti. Palvelussa on kuitenkin huomattu eilisen ja tämän päivän aikana enemmän hitautta, joka on vaikuttanut allekirjoittamiseen ja kutsun lähettämiseen. Kehityksemme selvittää korkealla prioriteetilla tilannetta ja päivitämme tätä tiedotetta päivittäin. 


Valtaosa kutsuista ja allekirjoituksista menee kuitenkin läpi normaalisti tilanteesta huolimatta. Allekirjoitusongelmia on tällä hetkellä enemmän verkkolomakkeen puolella. 

L

Leena Utriainen

16-04-2024 9:25 am tekijä Leena Utriainen

Sama havainto, näitä ongelmia on nyt jälleen lisää, vaikka palvelun piti jo toimia paremmin. Allekirjoituskutsut ja allekirjoittaminen epäonnistuvat usein (näissä käytetään useimmiten API rajapintaa) ja myös Visma Forms lomakkeissa on suuria ongelmia, koska lomake ei edes välttämättä aukene. 

Nämä ongelmat aiheuttavat suurta haittaa ja valtavaa jälkiselvittelyä + omaan asiakaspalveluumme aivan turhaa työtä.

P

Pekka Pursiainen

15-04-2024 2:59 pm tekijä Pekka Pursiainen

Ongelmien määrä näyttäisi nyt kääntyneen nousuun, ainakin asiakaspalautten perusteella. En teinä laittaisi julkiseksi tieodotetta, joita on julkaista identtisenä päivien 5.4. -12.4. välillä. Sisällössä on  ilmoitettu aina että ongelmien määrä vain vähenee päivä päivältä, kun taas eri käyttäjien (asiakkaiden) kohtaama lopputulema on kuitenkin API-tunnistautumisen osalta se, että se ongelmien määrä on taas lähtenyt kasvuun. Ongelmat vahvassa tunnistautumisessa ovat kasvaneet  sunnuntain ja tämän päivän osalta. Onkohan mitään suunniteltua aikataulua milloin voisitte julistaa ongelmien olevan historiaa, vai pyydämmekö asiakkaita hoitamaan asiansa edelleen yöllä? Ilmeisesti kuitenkin VISMAn omat softat on priorisoitu tunnistusliikenteessä API-käyttäjien ohitse, koska vahvan tunnistautumisen ongelmia ei tule vastaan missään muussa käytössämme olevassa Visman tuotteessa. 

 

S

Sanni Räty

Visma

10-04-2024 8:04 am tekijä Sanni Räty

@Anna Olenius


Visma Signin kokorajoituksiin ei ole tehty muutoksia, vaan nämä haasteet kutsujen luonnissa ovat seurausta häiriötilanteesta. Mitä isompi tiedosto on, sitä todennäköisemmin sen kohdalla voi esiintyä haasteita lähetyksen kanssa tilanteen seurauksena. 

A

Anna Olenius

09-04-2024 10:41 am tekijä Anna Olenius

Hitaita ovat pienet dokumentit suuret yli 5m ei lähde lainkaan. Eli onko teillä nykyään lähetyksiin kokoraja, kun ennen tämä suurempikin koko toimi? Mutta siirryn siis kevyempiin tiedostoihin.

S

Sini Pokki

Visma

04-04-2024 5:06 pm tekijä Sini Pokki

@Anna Olenius 


Ikävä kuulla että kutsujen luonti ei ole edelleenkään onnistunut, olen erittäin pahoillani tämän teille aiheuttamasta haitasta. Viime viikon ti-to tehdyt korjaukset paransivat palvelun suorituskykyä, mutta palvelussa esiintyy osalla käyttäjistä edelleen valitettavasti hitautta ja häiriöitä. Päivitämme huomenna tätä tiedotetta uudelleen kun saamme tilanteesta lisätietoja.

Tuotekehityksemme työstää parhaillaan korjausta dokumenttien käsittelyprosessiin, jonka odotetaan ensi viikon aikana parantavan palvelun toimintakykyä ja vaikuttavan myös tämänhetkisiin sinunkin tapauksessasi esiintyviin kutsun luonnin ongelmiin.

S

Sini Pokki

Visma

04-04-2024 4:59 pm tekijä Sini Pokki

@Kjell Alm 


Olemme päivittäneet tiedotetta nyt tämän päivän osalta, pahoittelut viivästyneistä tilannepäivityksistä! Tulemme tihentämään tiedottamisrytmiä tästä päivästä eteenpäin.

S

Sini Pokki

Visma

04-04-2024 4:57 pm tekijä Sini Pokki

@Kari Kinnunen 


Kiitos vielä palautteestasi Kari, olet tässä aivan oikeassa. Kyse on järjestelmän ongelmasta, johon valitettavasti käyttäjä itse ei pysty vaikuttamaan. Tuotekehityksemme työstää parhaillaan korjausta, jonka odotetaan ensi viikon aikana parantavan palvelun toimintakykyä myös lomakkeiden allekirjoittamisen osalta.


A

Anna Olenius

04-04-2024 10:47 am tekijä Anna Olenius

Luin vielä tätä uudelleen, niin olenkohan kokonaan tämä yksittäistapaus? Kokeilin viikon ajan uudelleen. Ei toimi. " Joissain yksittäistapauksissa itse kutsun luonti voi epäonnistua kokonaan, jolloin kutsun luonti ei anna virhettä vaan heittää takaisin kutsun luomisnäkymään. Tällöin kutsua ei löydy myöskään arkistosta. Näissä tapauksissa kutsun luomista kannattaa kokeilla hieman myöhemmin uudelleen."

A

Anna Olenius

04-04-2024 10:45 am tekijä Anna Olenius

Hei, En voi lähettää sopimuksia lainkaan.  Onko deadlinea tälle korjaukselle tiedossa? Hitauskin olisi kiva, mutta kun ei lähde ollenkaan niin se ei nyt oikein käy. Viikko ilman lähetyksiä...

K

Kjell Alm

02-04-2024 1:15 pm tekijä Kjell Alm

Olisi kiva saada tilannepäivitys. Meillä ainakin esintyy vielä hitautta.

S

Sini Pokki

Visma

28-03-2024 2:28 pm tekijä Sini Pokki

@Pekka Pursiainen


Kiitos täsmentävästä kysymyksestä! API-liikenteen porrastamisen osalta asiasta on erikseen sovittu asianosaisten kesken, eli kaikki tahot joita tämä koskettaa ovat tietoisia muutoksista. Tämä ei siis vaikuta teidän rajapintakäyttöönne tai yleisesti muihinkaan API v1 rajapintakäyttäjiin.

K

Kari Kinnunen

28-03-2024 1:58 pm tekijä Kari Kinnunen

Kiitos vastauksesta Nita, mutta täsmentäisin että palvelun toimimattomuus ei ole haaste. Se ei kannusta minua toimimaan paremmin tai palkitse kun sen ratkaisee. Se on teidän tekniikastanne johtuva vajavaisuus tai virhe, jota en voi itse ratkaista. 

N

Nita Arifi

Visma

28-03-2024 1:52 pm tekijä Nita Arifi

@Anna Olenius

Palvelun suorituskykyä on kasvatettu tiistain ja keskiviikon aikana, ja korjaukset jatkuvat edelleen. Palvelussa voi kuitenkin joissain yksittäistapauksissa edelleen esiintyä hitautta ja haasteita kutsun luonnissa. Suosittelemme kokeilemaan kutsun luomista vielä myöhemmin uudelleen. Päivitämme tätä tiedotetta tilanteen edistyessä.

Kirjaudu tai Rekisteröidy lähettääksesi kommentin